Kuvaus

hyvinä ja pahoina päivinä

"Hyvä kokemus omasta itsestä saa alkunsa siitä, mitä isän ja äidin katse kertoo pienelle vauvalle. Vanhemmat hyväilevät ja silittelevät vauvaa ja välittävät sille kuvan, että se on kokonaan hyvä. Psyykkisessä mielessä 'kokonaan hyvä' on ihminen, jota rakastetaan vihaisena ja epätäydellisenäkin ja ilman ehtoja.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen kuvaa kirjassaan persoonallisuudenkehityksen kulkua, mielen talon rakentumista. Pieni rakenteilla oleva talo on alttiina kaikenlaisille luonnonvoimille; niistä vaarallisimpia on torjutuksi tuleminen. Jari Sinkkonen vastustaa kolkkoa perisuomalaista tapaa kieltää vauvan "liiallinen" helliminen ja sylissä pitäminen. Mikä on liikaa? Ei pientä lasta voi koskaan pitää liian hyvänä.

Kirjan jälkimmäisessä osassa käsitellään ajatonta ja aina ajankohtaista narsismia. Antiikin kauniilla ja onnettomalla Narkissos-nuorukaisella, joka näki vain oman peilikuvansa, on nykyisin paljon hengenheimolaisia. Kirjoittaja antaa kaksi koskettavaa esimerkkiä narsistisista lapsista: toinen on hylkäämisiä ja laiminlyöntejä kokenut poika, toinen pilalle hemmoteltu tyttö. Voidaankin puhua kokonaisesta narsistisesta kulttuurista, jonka tyypillisiä piirteitä ovat rahan, menestyksen ja suorittamisen yliarvostus, vaikeus odottaa, tarve saada kaikki heti. Tähän liittyy auktoriteetin kieltäminen. Erityisesti isän mitätöiminen on narsistiselle kulttuurille ominaista.

Jari Sinkkosen edellinen kirja Pienistä pojista kunnon miehiä [WSOY 1990] on herättänyt runsaasti huomiota." [takakansi]

WSOY 1996, 5. painos. Kovakantinen.

 

Hivenen kulumaa; nimiösivua edeltävän sivun alareunaan on kirjoitettu nimi ja vuosiluku ja nimiösivun yläreunaan on kirjailijan nimikirjoitus päivämäärän kera.

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 90 vrk 3 h 30 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

3 € Sulkeutuu 90 vrk 3 h 30 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.