Janne Mäkitalo : Valkeasaaressa läpimurto
Kuvaus
HYVÄKUNTOINEN+ kovakantinen
MUOVITETTU KIRJASTON MERKINNÖIN, SIISTI JA NAPAKKA
sivukirjasto lopetti aikanaan toimintansa - Hyväkuntoista laatua
Valkeasaaressa läpimurto : Jalkaväkirykmentti 1 jatkosodassa
Jatkosodan järisyttävä käänne tapahtui kesäkuussa 1944 Valkeasaaren lohkolla, jonne JR1 saapui vain kolme viikkoa ennen puna-armeijan suurhyökkäystä. Pohjolan massiivisimman hyökkäyksen alussa hämmentyneet sotilaat kuuntelivat idästä kantautuvaa valtavaa jylinää. Taivas täyttyi punatähtisistä lentokoneista. Maataistelukoneet lensivät matalalla kohti taisteluhautoja, ja lentäjän hahmon saattoi erottaa paljain silmin. Puna-armeijan musertava ylivoima löi JR1:n hajalle. Vetäytymisen jälkeen se ryhmittyi uudelleen raskaat tappiot kärsineenä, aloitti viivytystaistelut ja ryhmittyi puolustukseen Viipurinlahden länsirannalle torjumaan puna-armeijan ylimenohyökkäyksiä. Usko omiin mahdollisuuksiin oli palannut ja torjuntataistelut onnistuivat sodan loppuun saakka. Majuri evp. Jukka Vainion ja everstiluutnantti, ST Janne Mäkitalon muistiin kirjaaman teoksen kiehtovuutta lisäävät ainutlaatuiset veteraanien haastattelut. Niissä nousee esiin yksittäisen sotilaan arki rintamaolosuhteissa. Perusteelliseen tutkimukseen pohjautuva kirja tarjoaa tapahtumiin paljon kuvia ja karttoja sekä myös saksalaisen näkökulman.
Ulkoasu 367 sivua, kuvitettu, karttoja
Julkaistu: Docendo 2013 ,1p
Aiheet Suomi Maavoimat Jalkaväkirykmentti 1. 1941-1944 jalkaväki joukko-osastot jatkosota
taistelut taistelupaikat sotahistoria Suomi Valkeasaari
Janne Mäkitalo ja Jukka Vainio
ISBN 978-952-5912-80-7 sidottu
Kysy kohteesta tarkempia yksityiskohtia jos tämä ei riittävä, tai mitä muuta mieleen tulee jälkikäteen tuotteita ei korvata/hyvitellä/palauteta
Toimituskulut :
Tuote yksittäin tilattuna edullisimmin kirjeenä kotiin, kt. saraketta toimituskulut, HUOM! jos tilaat useamman tuotteen kerralla niin toimituskuluja yhdistelen edullisimman mukaan, yhdessä/kahdessa eri kirjekuoressa jos jää alle PAKETIN hinnan. Muutoin PAKETTINA painorajoitta tuotteita kohteistani samaan lähetykseen ja EXTRANA vielä yli 100e kertatilaukset TOIMITUSKULUITTA!!!
Maksuehdot -
Huudon sulkeuduttua 8pv sisällä suoritus tilillä ellei huutaja ilmoita erikseen maksun viivästymisestä,
lunastamaton kohde uudestaan myyntiin ja palaute sen mukaan.
Maksutiedot -
MAKSUOHJEET SAAT HUUTO.NETIN VÄLITTÄMÄSTÄ VIESTISTÄ KOHTEEN SULKEUDUTTUA ja sieltä saat samalla toimituksesta ja asioinnista tarkempia tietoja
Yleistä kaupankäyntiin liittyvää -
Tyytyväisiä asiakkaat olleet tuotteisiini jo 13v. Kaikenvaralta jos jokin jäänyt huomaamatta/ymmärtämättä tuotekuvauksessa ja ostamasi tuote ei vastaa mielestäsi odottamaasi ,ei arvosteluja palautteilla, tahallista se ei ole.Kauppojen purku vain mahdollista jos tuote vaillinainen!! (eli jotain oleellista puuttuu! kohteesta), ei normaali kuluma, mielestäsi väärä kuntoluokitus, tuoksu,ym.Tuotteet kuivassa / tupakoimattomassa tilassa 24/7 täällä, kaikissa en tuotteen alkuperäinen omistaja joten säilytystiloista en tiedä tässä tapauksessa ennen minua, parhaani tuoksuttelen, yliherkkyyttä/allergioita kärsiville ei nenuni pärjää!!, joten tilanne Force majeure = ylivoimainen este, kaupan purkuun
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.