Kuvaus

Pyhimus vai veijari, J. Ventilän kertomus.

Kovakantinen,136 sivua.

Käyttämätön

Kirjan takakannesta:

 Olen syntynyt pyhäinmiesten päivänä. Äitini mielestä siinä oli jotakin enteellistä, selittämätöntä, mutta kuitenkin hyvää. Kaikkien äitien tapaan myös minun äitini jaksoi väsymättä puolustaa omaa lastaan ympäristön leimatessa pojan ulkoisen vamman perusteella myös henkisesti jälkeen jääneeksi. Minun kohtaloni näytti jo tulevan peräkammaripojan osa Vimpelin kirkonkylässä. Erinomaisesti onnistunut suuri leikkaus antoi nuorelle miehelle aivan uutta potkua uusien tavoitteiden saavuttamiseksi. Pääsin matkaan varikolta muiden takaa, kaukana paalupaikalta. Nyt kaikki oli kuitenkin vain itsestä kiinni. Kirjan otsikossa oleva veijarisana tarkoittaa enemmän kirjoitustyyliäni kuin uskottavuutta. Vanhoissa verokirjoissani minulla on ollut monta ammattia alkaen maanviljelijästä ja sekatyömiehestä. Leipäni olen tienannut myös pankinjohtajana, toimittajana, tiedottajana, viestintäjohtajana, yrittäjänä ja toimitusjohtajana.

 

Ostaja maksaa postimaksut. Lähetän XXS pakettina, voimassa olevalla hinnalla (esim. 1.4.22 hinta oli 6,60 eur)

 

Hakusanoja: Vimpeli Osuuskassa Kortesjärvi Helsinki Rautaruukki Oulu Sauli Niinistö Mauri Pekkarinen Esko Aho Ahti Karjalainen

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 117 vrk 12 h 4 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

11 € Sulkeutuu 117 vrk 12 h 4 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.