inro - Avain samurain aikaan - Kressin kokoelma

inro - Avain samurain aikaan - Kressin kokoelma

Tampereen museot 2010, kovakantinen kuvakansin, 367 sivua 

Kimonossa ei ole taskuja. Kolikoita, lääkkeitä, henkilökohtaista sinettiä ja muita pikkuesineitä kuljetettiin ennen vyöllä roikkuvassa pienessä kotelossa. Hyvin pukeutuvat japanilaiset miehet teettivät tähän tarkoitukseen inron, koristeellisen lakkarasian. Se oli muotiesine, joka heijasteli omistajansa varallisuutta, persoonallisuutta, tyyliä ja makua. Aluksi inrot olivat vain samuraille sallittua ylellisyyttä, mutta myöhemmin myös varakas kaupunkiväestö alkoi käyttää niitä. Nämä lakkarasiat ovat loistava esimerkki Japanin lähes ylivertaisesta käsityötaidosta.

Samurait ja rikkaat kaupunkilaiset olivat rauhallisen Edo-kauden (1603–1868) kulttuurielämän suunnannäyttäjiä, joten inro toimii oivallisesti avaimena tuon aikakauden estetiikan sekä kulttuuristen ja sosiaalisten olojen ymmärtämiseen. Se on ainutlaatuinen esine, joka heijastelee japanilaista kulttuuria ja mentaliteettia – ei pelkästään samuraiden aikaa vaan myös nyky-Japania. Vapriikin näyttely Inr? – avain samuraiden aikaan tuo nähtäville 205 toinen toistaan kiehtovampaa inrota, valikoiman puupiirroksia ja perinteisiä koriste-aiheita hyödyntäviä uudempia lakkatöitä Heinz ja Else Kressin kokoelmasta. Näyttelyn yhteydessä Vapriikki julkaisi Heinz ja Else Kressin laajan (368 sivua ja lähes 800 kuvaa, suomeksi ja englanniksi) ja kattavan inroja käsittelevän tutkimuksen. Se on maailmassa ensimmäinen laatuaan.

Inro on pieni, kevyt, monilokeroinen, ilma- ja vesitiivis kotelo. Sananmukaisesti in-ro (??) tarkoittaa nimileimasin (in ?) ja kori (r? ?). Kotelossa säilytettiin yleensä lääkkeitä. Inro sulkeutuu tiiviisti nyörien ja liukuvan helmen, ojimen avulla. Vyöhön, obiin, se lukittiin koristeellisen, usein kotelon tyyliin soveltuvan netsuken avulla. Japanilaiset eivät inrota varsinaisesti keksineet, vaan he antoivat 1500-luvulla kotelolle uuden muodon soveltaessaan sen piikivien ja lääkkeiden säilytykseen. Uusi muoti levisi ensin

samuraiden keskuudessa. Inrojen suosio kasvoi Edo-kaudella (1603–1868) ja monet käsityöverstaat erikoistuivat niiden valmistukseen. Togukawa-hallinto määräsi monen tunnetun lakkamestarin muuttamaan Edoon (Tokioon) valmistamaan inroja shogunaatin eli hallitsijasuvun tarpeisiin.

Samuraiden virallinen asema lakkautettiin virallisesti 1869, tämän jälkeen myös inrot vähitellen menettivät asemansa statussymboleina. Vanhojen asiakkaiden hävittyä oli lakkamestareiden sovitettava tyylinsä länsimaisten keräilijöiden makuun sopivaksi.