Kuvaus

Kuvien hyväkuntoinen dvd.

Vakioteksti: Kaikissa myynnissä olevissa elokuvissani on suomenkielinen tekstitys jos ei muuta ole mainittu. Kaikki elokuvat on myös naarmuttomia, jos ei muuta ole mainittu. Pääosin elokuvat on uudenveroisia, laitan kuitenkin pääsääntöisesti kuntoluokaksi hyvän, varmuuden vuoksi.

Nouto onnistuu, tarvittaessa postitan, ostajalle postikulut. Huuda useampi kohde niin säästät postikuluissa. Yhdistelen aina huudot ja esim. 6,90 eur postikululla tuleekin jo peräti 28 kpl normaalipaksuista dvd:tä!

-----

Charles on menestyvä mainosnikkari ja tunnollinen perheenisä, jonka elämä muuttuu eräänä aamuna matkalla töihin. Charles myöhästyy junasta ja törmää kauniiseen, viettelevään naiseen nimeltä Lucinda. Pieni flirtti sähköistää ankeaa arkea ja ennen pitkään pari antautuu hetken vietäväksi. Mutta herkullinen syrjähyppy muuttuu pian painajaiseksi, jonka kaltaista Charles ei ole voinut kuvitellakaan. Charlesin maailma uhkaa suistua radaltaan häikäilemättömän rikollisen astuessa mukaan kuvioihin – luvassa on kylmä kyyti, jonka jäljiltä mikään ei ole enää ennallaan. Ruotsalainen ohjaaja MIKAEL HÅFSTRÖM, joka sai Oscar®-ehdokkuuden mestarillisesta Pahuus -elokuvasta, tuo katsojan eteen nyt ensimmäisen Hollywood-teoksensa. Tämä JAMES SIEGELin romaaniin pohjautuva elokuva on yllätyksiä täyteen pakattu trilleri, jossa nähdään kuinka pitkälle selkä seinää vasten joutuneet ihmiset ovat valmiita menemään selviytyäkseen. Karismaattinen Oscar®-ehdokas CLIVE OWEN (Closer) esittää pääroolia yhdessä viehättävän JENNIFER ANISTONin (Frendit) kanssa; ranskalainen supertähti VINCENT CASSEL (Ocean’s Twelve) toimii pariskunnan tummana, vaarallisena vastavoimana.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 13 vrk 11 h 55 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

0,90 € Sulkeutuu 13 vrk 11 h 55 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.