Ilmoitus on sulkeutunut
Holodkovski Viktor: Suomen työväen vallankumous 1918
Kuvaus
Suomen vallankumous 1918 oli ensimmäinen ulkomainen vallankumous Venäjällä tapahtuneen lokakuun suuren sosialistisen vallankumouksen jälkeen.
Siihen aikaan oli suuri kansainvälinen merkitys jo sillä tosiseikalla, että Venäjän sosialistinen vallankumous ei jäänyt yksinäiseksi, vaan että sen aloitetta seurasivat toisen maan työläiset, että vallankumouksen aalto lähti vyörymään länteen.
Suomen vallankumous vahvisti käytännöllisesti ensimmäisenä paikkansapitäväksi sen bolsevikkien käsityksen, että lokakuun vallankumous pani alulle kokonaisen vallankumouksellisen aikakauden.
Se rikastutti kansainvälisen työväenliikkeen kokemuksia ja omalla tavallaan osoitti oikeiksi Leninin kehittämät perusajatukset Vallankumouksellisesta taktiikasta.
Erittäin syvän vaikutuksen vallankumous teki Suomen työväenliikkeeseen.
Vallankumouksen tappio merkitsi myös vanhan sosiaalidemokraattisen puolueen loppua.
Nimenomaan vallankumoustaistelun opetukset saivat työväenluokan ymmärtämään, että sille oli tarpeen uuden tyyppinen, työväenluokan taisteluhenkiseksi kärkijoukoksi kykenevä puolue, joka pystyi johtamaan paitsi parlamenttitoimintaa myös tarpeen tullen vallankumouksellista taistelua.
Vanhan sosialidemokraattisen puolueen parhaimmisto käsitteli perusteellisesti ja arvosteli ankarasti tekemiään virheitä ja elokuussa 1918 perusti uudentyyppisen tosi vallankumouksellisen marxilaisen puolueen, joka on Suomen työväestön sankarillisten vallankumouksellisten perinteiden laillinen jatkaja.
Kustannusliike Edistys Moskova 1978, 1p, 565 sivua.
Kovakantinen + Kansipaperit.
Painettu Neuvostoliitossa
Yhdistelen postikuluja.
Osta heti
4 €
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Hintaehdotukset
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.