Hilton! DVD

Tuote uusi ja muoveissa. Must see-osastoa.

Tervetuloa Hertsikan Hilttoniin... moni on asunut täällä, moni on halunnut sieltä muualle. Muutamat vaan jäävät sinne... Ei ihan Hotel California.

Helsingin Herttoniemen oma Reinreedspotting / Lost Boys.

Hilton! on suomalainen, Virpi Suutarin ohjaama dokumenttielokuva, joka sai ensi-iltansa maaliskuussa 2013.

Elokuva kertoo Hiltoniksi kutsutun itähelsinkiläisen vuokratalon, Nuorisosäätiön nuorisohotellin asukkaiden ja heidän lähipiirinsä elämästä. Elokuvan teemana on syrjäytyminen. Elokuva avasi vuoden 2013 Docpoint-dokumenttifestivaalin.

Tasaisten tulojen ja terveellisten perhesuhteiden takaa on helppo huudella, kun on itse säästynyt elämän kovimmilta kolhuilta.??

Istun Helsingin keskustassa elokuvateatterissa katsomassa millaista elämä on muutamien kilometrien päässä Itä-Helsingissä, Hiltoniksi nimetyssä nuorisosäätiön vuokratalossa. Seuraan neljän nuoren ja yhden keski-ikäisen syrjäytyneen ja vähäosaisen elämää valkokankaalta – olo on äärimmäisen absurdi. Hiltonin nuoret ovat fyysisesti lähellä, mutta todellisuudessa kuitenkin niin kaukana. ??

Virpi Suutarin dokumentti Hilton! kertoo nuorista aikuisista, jotka ovat syystä tai toisesta joutuneet elämässään sivuraiteille, ajelehtimaan päämäärättömästi kohti ei-mitään. ?21-vuotias perhekotitaustainen Toni ei jaksa käydä koulua ja kuuntelee hiljaa nyökytellen tyttöystävänsä tulevaisuudensuunnitelmia nuoren parin varalle. Päihde-ja mielenterveysongelmien kanssa kamppaillut ja vanhempiensa kanssa välit katkonut 21-vuotias Mira odottaa ensimmäistä lastaan. 27-vuotias työtön Pete ikävöi jatkuvasti 6-vuotiasta tytärtään ja koittaa säästää kaljarahojaan tyttärelle, mutta samalla opettaa hänelle miten laskuja revitään. 27-vuotias Janne on elämäänsä aggressiivisen turhautunut, ja purkaa vuokrarahojensa puutetta ja syvää ahdistustaan hakkaamalla päätään ja puukkoja seiniin. 44-vuotias Make taistelee syöpää vastaan ja toimii nuorille jonkinlaisena syrjäytyneiden isähahmona.

??Suutari onnistuu liikuttavan moniulotteisesti pääsemään sisälle hahmoihin: harva meistä on vain sitä miltä ulospäin näyttää. Vaikka pankkitili olisi tyhjä, luottotiedot menneet, töitä ei ole ja olut kuuluu jokaiseen päivän ateriaan, se ei tarkoita etteikö voisi silti unelmoida hyvästä elämästä. Meiltä hyvinvointikuplan sisällä eläviltä tuntuu välillä unohtuvan, että esimerkiksi työttömyys ja alkoholismi harvemmin ovat tietoisia valintoja mistä ihmiset olisivat ylpeitä. Kun 27-vuotias Janne tuskastelee, että eikö hänessä todella ole miestä ryhdistäytymään, jättämään tätä kaikkea taakseen, hankkimaan töitä ja alkaa oikeasti tekemään jotain, kolahtaa katsojassakin. Väkivaltaisista ja alkoholin värittämistä taustoista kotoisin olevalle nuorelle miehelle ei yksinkertaisesti ole jaettu yhtä hyviä kortteja elämään kuin monelle muulle, miksi siis usein on kuitenkin niin helppoa syyllistää ihmisiä siitä, että he eivät pääse omille jaloilleen? Tasaisten tulojen ja terveellisten perhesuhteiden takaa on helppo huudella, kun on itse säästynyt elämän kovimmilta kolhuilta.??

Teknisesti elokuvalle on annettava kiitosta erityisesti hienosta Matti Pentikäisen, Atso Soivion ja Arto Tuunelan tekemästä musiikista, joka saa likaisenharmaaseen ja ankeaan lähiöönkin herkän tunnelman ja sitoo elokuvan video- ja osittain kännykkäkameralla kuvattua kuvamateriaalia koskettavasti kasaan.??

Dokumentissa on myös selkeästi käsikirjoitettuja ja etukäteen suunniteltuja kohtauksia, mutta ne eivät astu elokuvan aitouden varpaille, eikä niiden lopullinen tarkoitus oikeastaan olekaan päähenkilöiden elämän yksityiskohtainen kuvaus. Ennen kaikkea hiljaiset ja pohdiskelevat kuvat luovat käsitystä siitä, mitä kaikkea elämän syrjäpuolelta löytyy: yksinäisyyttä, turhautumista, päämäärättömyyttä ja tyhjyyttä, mutta myös unelmia, ystävyyttä, rakkautta ja tulevaisuuden miettimistä. ??

Hilton!:ssa merkittävintä eivät suoranaisesti olekaan päähahmot, vaan kannan ottaminen ja näkemyksen tarjoaminen Suomessa vellovaan yhteiskunnalliseen keskusteluun nuorten syrjäytymisestä, tuloerojen kasvusta ja ihmisten eriarvoistumisesta. Elokuvassa nähtävä Mira herätti pienoista kohua myös elokuvan ulkopuolella Helsingin Sanomien haastattelussa, missä kertoi elävänsä mukavasti sosiaalituen ja Kelan avustuksilla, ja sanoi ettei aio tehdä elämässään mitään mitä ei halua – niin kuin vaikkapa töitä. Juttu herätti mielenkiintoista keskustelua siitä, mikä oikeastaan on yksilön velvollisuus yhteisöä ja yhteiskuntaa kohtaan ja mitä on keneltäkin oikeus vaatia. Elokuvassakin laulava, lahjakas ja kaunisääninen nuori nainen kertoo haluavansa muusikoksi, ja kysyy “Jos mä en halua tehdä mitään muuta, niin onko mun pakko?”

Elokuva toimiikin parhaiten osana vallalla olevaa keskustelua ja herättää monenlaisia ajatuksia elämästä niin sanotussa hyvinvointivaltiossa yleensä: voidaanko sellaisten ihmisten kohdalla puhua syrjäytymisestä, jotka eivät itse katso syrjäytyneensä? Entä miten sellainen ihminen saadaan takaisin elämään, joka haluaisi elää, mutta ei löydä enää tietä ulos työttömyydestä ja päihdeongelmista? Missä määrin ihmistä voi pakottaa tekemään jotain mitä hän ei halua? Pitääkö yhteiskunnan tuella elämistä aina hävetä ja tuntea siitä huonoa omaatuntoa? Toisaalta taas, miksi toisilla on oikeus käyttää yhteiskuntaa taloudellisesti hyväkseen, kun muut tekevät kaikkensa selviytyäkseen omillaan? Kysymykset ovat äärimmäisen vaikeita, eikä Hilton! niihin osaa vastata, mutta ei sitä yritäkään. Seurantadokumentti tarjoaa mahdollisuuden nähdä toisenlaisia elämäntarinoita, kuitenkin tirkistelemättä tai mässäilemättä nuorten kohtaloilla.

Elokuvan tärkeyden ja ajankohtaisuuden huomaa myös siinä, että siitä julkisuudessa käytyä keskustelua tuntuu ennen kaikkea värittävän keskustelijoiden omat yhteiskuntapoliittiset näkemykset ja arvomaailmat. Jatkuva keskustelu nuorten syrjäytymisestä on usein hyvin ulkokohtaista Arkadianmäellä pohdiskelua, mutta Hilton! antaa kasvot näille nuorille, ja muistuttaa, että kaiken sen jatkuvan jaarittelunkin aikana Itä-Helsingissä joku elää, kasvaa, kärsii ja jaksaa toivoa tulevaisuuteen.