Gettysburgin taistelu (Blu-ray) Ohjaajan versio (1993) UUSI
Kuvaus
Kuvien elokuva. EI SUOMITEKSTEJÄ! Tekstit englanniksi. Tätä elokuvaa ei ole edes julkaistu Blu-ray:na suomitekstein. Aluekoodi 2 B, eli toimii suomalaisissa Blu-ray soittimissa.
Gettysburgin taistelu / Gettysburg - Director's Cut (2x Blu-ray) uusi ja muoveissa
Sisältää 17 minuuttia ennen näkemättömiä kohtauksia.
Amerikan sisällissota kesällä 1863. Etelävaltioiden (konfederaatioiden) joukot siirtyivät kenraali Robert E. Leen johdolla pohjoiseen, Pennsylvaniaan. Pohjoisen joukot (unionin sotilaat) asettuivat puolustusasemiin Gettysburgin kaupungin laitamilla.
Seurasi sisällissodan verisin taistelu joka kesti kolme päivää. Kymmeniätuhansia sotilaita menetti henkensä. Lopulta konfederaation joukot eivät enää kestäneet unionin joukkojen ankaraa puolustuslinjaa ja perääntyivät. Tätä tappiota pidetään yleisesti Amerikan sisällissodan käännekohtana.
Alkujaan minisarjaksi suunniteltu teos on yli neljä tuntia pitkä eeppinen kuvaus kolmesta päivästä ja niiden aikana käydystä verisestä taistelusta. Täysin aidoilla maisemilla Gettysburgin kaupungin ympärillä kuvatussa elokuvassa oli vapaaehtoisesti mukana yli kymmenentuhatta avustajaa.
Gettysburgin musiikista vastannut Randy Edelman on tehnyt useita hyviä sävellyksiä, joissa on sisällissodan kaiku (rummut, huilut). Puvustus on yksi kaikkien aikojen huimimmista ja todenmukaisimmista koko elokuvahistoriassa (lähes kaikki puvut olivat avustajien omia suvun mukana kulkeneita perintöjä, eli siis aitoja).
Ohjaus: Ronald F. Maxwell
Pääosissa: Tom Berenger, Martin Sheen, Jeff Daniels, Richard Jordan, William Morgan Sheppard, George Lazenby, Sam Elliott, Kevin Conway, Maxwell Caulfield, Bill Campbell, Donal Logue
Valmistusvuosi: 1993
Kesto: 4 h 31 min
Kuva: Widescreen 1.85:1 HD 1080p
Ääni: Englanti - DTS HD MA 5.1
Tekstitys: Englanti SDH
Kotelon kansien kieli: Saksa
Alue: 2 (eurooppa)
Bonukset
- Commentary by Director/Screenwriter Ronald F. Maxwell, Cinematographer Kees Van Oostrum, Pulitzer Prize-Winning Author James M. McPherson and Military Historian Craig Symonds
- 2 Featurettes: Making Gettysburg and Vintage Oscar Nominee The Battle of Gettysburg
- Commentary by Director/Screenwriter Ronald F. Maxwell, Cinematographer Kees Van Oostrum, Pulitzer Prize-Winning Author James M. McPherson and Military Historian Craig Symonds
- Cast/Director Interview Gallery and Filmographies
- Battlefield Maps
- Theatrical Trailer & TV Spots
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.