Kuvaus

ERUPTION: Single Go Johnnie Go/ Call My Name

Lampun alla single todettu hyväkuntoiseksi. Kuvapussissa hieman kirjoitusta.

Eruption oli suosittu disco, soul ja R&B -musiikkia esittänyt englantilainen pop-yhtye 1970- ja 80-luvun taitteessa.

Historia

Yhtye perustetiin Englannissa vuonna 1974 nimellä Silent Eruption. Seuraavana vuonna yhtye voitti RCA:n Soul-laulukilpailun ja ensi single "Let Me Take You Back in Time" julkaistiin vuonna 1976. Yhtyeen suosion käännyttyä kuitenkin nopeasti laskuun, alkuperäinen vokalisti Leslie Johnson jätti yhtyeen ja hänet korvasi taustalaulajana toiminut Precious Wilson. Yhtyeen lähdettyä esiintymiskiertueelle Saksaan, jo silloin suositun Boney M-yhtyeen manageri ja tuottaja Frank Farian kiinnitti huomionsa yhtyeeseen. Yhtyeen nimi lyhentyi muotoon Eruption ja yhtye sai Farianin kautta levytyssopimuksen saksalaiselle Hansa Records-levymerkille. Yhtye myös toimi Boney M:n lämppärinä tämän kiertueilla. Single "Party Party" oli lähinnä marginaalinen hitti mutta joulukuussa 1977 ilmestyneeltä Eruption-LP:ltä lohkaistu cover versio kappaleesta "I Cant Stand the Rain" oli sitten jätti menestys yltäen Englannin singlelistan sijalle viisi sekä amerikkalaisella U.S. Billboard Hot 100-listalla sijalle 18. Yhtyeen toinen LP "Leave a Light" ilmestyi loppuvuodesta 1978 ja myös siltä lohkaistiin kaksi singleä. Ensimmäinen single "Ill Keep a Light in My Window" osoittautui yllättäen flopiksi, mutta onneksi toinen single "One Way Ticket" palautti yhtyeen takaisin listoille. Parhaimmillaan single oli englannin singlelistan yhdeksäntenä. Kappaleen on usein luultu olevan Boney M:n tuotantoa.

Precious Wilson jätti yhtyeen vuonna 1979 ryhtyen soolouralle. Hänen tilalleen solistiksi tuli Kim Davis. Vaikka moni epäili yhtyeen tulevaisuutta Wilsonin lähdön jälkeen, yhtyeen kolmannelta LP:ltä "Fight Fight Fight" lohkaistu single "Go Johnnie Go" nousi saksan listoilla 10 parhaan kappaleen joukkoon, tosin tällä kertaa englannista ei singlelle herunut menestystä. Kim Davisin kuoltua auto-onnettomuudessa, yhtyeen solistiksi tuli Jane Jochen. Uusi single, cover versio Del Shannonin kappaleesta "Runaway" julkaistiin joulukuussa 1980 ja ylsi parhaimmillaan sijalle 21 saksan singlelistalla.

Keväällä 1981 yhtyeeltä julkaistiin kokoomalevy sekä single "You (You Are My Soul)". Tämän jälkeen yhtye vaihtoi levymerkkiä tehden sopimuksen Ralph Siegelin Jupiter Records -yhtiön kanssa. Siihen mennessä yhtyeen suosio oli jo merkittävästi hiipunut ja neljänneltä LP:ltä "Our Way" lohkaistut singlet eivät juurikaan menestyneet. Yhtyeen viimeiseksi singleksi jäi "Where Do I Begin" ja yhtye hajosi vuonna 1985. Yhdeksän vuotta myöhemmin Frank Farian julkaisi CD:n "Eruption Gold" joka sisälsi remix-versiot seitsemästä Eruptionin kappaleesta sekä kolmetoista muuta kappaletta, jotka olivat Precious Wilsonin soolotuotantoa. Precious Wilson jatkaa keikkailua Eruption-nimellä, mutta kokoonpanossa ei ole mukana ketään yhtyeen alkuperäisjäsenistä. (Lähde: Wikipedia)

 

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 20 vrk 5 h 59 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

2,80 € Sulkeutuu 20 vrk 5 h 59 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.