Ilmoitus on sulkeutunut
BRUNO LATOUR Emme ole koskaan olleet moderneja * Vastapaino
Kuvaus
BRUNO LATOUR Emme ole koskaan olleet moderneja * Vastapaino 2006 NID * moderni klassikko tieteentutkimus filosofia antropologia sosiologia * kultti
" Teos on yhteenveto Bruno Latourin tieteentutkimusta ja -filosofiaa, antropologiaa ja sosiologiaa leikkaavasta ajattelusta. Latourin ajattelu välttää yleisesti hyväksyttyjä kahtiajakoja, joiden varaan länsimaisen ihmisen todellisuuskuva on rakennettu. Tällaisia rajanvetoja ovat esimerkiksi erottelut luonnon ja yhteiskunnan sekä lännen ja muiden välillä. Latourin todellisuus rakentuu selkeitä luokituksia pakenevista hybrideistä, jotka ovat modernin lähtökohtien vastaisia. Otsonikerroksen reiät ovat ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksen tulosta, vaikka lopputulos onkin negatiivinen.
Latour ei kuitenkaan ole pessimisti, vaan hän haluaa luopua keinotekoisina pitämistään määritelmistä. Hän luovii viime vuosikymmenten keskustelun sivuitse kyseenalaistamalla koko modernin perustan, jonka vuoksi käsillä oleva kirja on yleispätevyydessään sopiva jokaiselle tieteen kehityksestä kiinnostuneelle. Latourin kaltaiset luovat suunnankorjaajat ovat länsimaiselle ajattelulle korvaamattomia.
Bruno Latour toimii politiikan tutkimuksen professorina Pariisin Sciences Po -instituutissa. Koulutukseltaan hän on filosofi ja antropologi, mutta tämä tieteen moniottelija on kirjoittanut laajalti humanististen ja sosiaalitieteiden perinteistä. Etenkin viime vuosina Latour on keskittynyt tieteen antropologiaan ja sosiaaliteorian kehittämiseen."
kuvan kirja *
VASTAPAINO 2006, NID, 1.p., 243s., kansikuva
KUNTO: HYVÄ K3 *
Huom!
POSTITUSKULUT LISÄTÄÄN (hitaasti KIRJEITSE 4,00 EURO - Huom! KOLMEN KIRJAKOHTEEN OSTAJALLE ILMAINEN POSTITUS). RAHAT TILILLE, KIRJA(T) POSTIIN.
KATSO MYÖS MUUT KOHTEEMME! Uusi kurssi kohti diskurssia --- Diskurssianalyysi --- Laadullinen tutkimus 2.0 (2011/2019)
Osta heti
19,50 €
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.