Kuvaus

Astrid Lindgren: Riitta-Maija keventää sydäntään. 2 painos vuodelta1959.

Hyväkuntoinen, muovitettu, 157 sivuinen  koulukirjaston kirja. (hieman vinoselkäisyyttä)

  

Astrid Anna Emilia Lindgren (o.s. Ericsson, 14. marraskuuta 1907 Vimmerby, Ruotsi 28. tammikuuta 2002 Tukholma) oli maailmankuulu ruotsalainen lastenkirjailija. Tunnetuimpia hänen luomiaan hahmoja ovat Peppi Pitkätossu, Vaahteramäen Eemeli, Ronja Ryövärintytär ja Katto-Kassinen sekä muista kirjoista tunnetuimpia Mio, poikani Mio ja Veljeni Leijonamieli.

Lindgrenin lapsuudenkoti on kunnostettu lastenkirjallisuuden ja -kulttuurin tutkimuskeskukseksi.


Vuonna 1944 Lindgren sijoittui toiseksi nuortenkirjakilpailussa teoksella Riitta-Maija keventää sydäntään, jonka Rabén & Sjögren -kustantamo sitten julkaisi, ja seuraavana vuonna hän voitti kilpailun lastenkirjalla Peppi Pitkätossu. Pepin hän oli kirjoittanut tyttärelleen 10-vuotislahjaksi eikä se ollut kelvannut Bonnier-kustantamolle. Tarinat olivat alun perin syntyneet tyttären ollessa sairaana, mutta paperille ja siis lahjaksi ne päätyivät vasta Lindgrenin liukastuttua ja nyrjäytettyä nilkkansa. Vuosina 1944-1993 hän kirjoitti yhteensä 53 teosta.

Tunnetuimpia hahmoja ja kirjoja
Taiteilijan näkemys Peppi Pitkätossusta

Pääartikkeli: Luettelo Astrid Lindgrenin kirjoista

Useimmat Lindgrenin kirjat voi jakaa karkeasti kolmeen ryhmään: jotkut, kuten Eemeli ja Melukylän lapset, kuvaavat tapahtumia lähimenneisyydestä (Lindgrenin ja hänen vanhempiensa lapsuudesta), jotkut sijoittuvat kirjoittamisajan nykymaailmaan (esimerkiksi Kalle Blomkvist ja Lotta) ja jotkut selvästi fantasiamaailmaan (Veljeni Leijonamieli ja Mio). Peppi jää jaottelun ulkopuolelle, sillä siinä on realistisia ja fantasian elementtejä.

Peppi Pitkätossu on maailman vahvin tyttö, joka asuu yksin Huvikumpu-nimisessä talossa, ja hämmästyttää naapuritalon kilttejä Tommia ja Annikaa.

Vaahteramäen Eemeli on vintiömäinen poika, joka elää perinteisessä maalaistalossa, tekee metkuja ja joutuu hankaluuksiin.

Marikki on vilkas alakouluikäinen pikkukaupungin tyttö, josta kertovissa kirjoissa on myös yhteiskunnallista ulottuvuutta.

Mio, poikani Mio on fantasiakirja kuninkaan rakkaimmasta lapsesta.

Kalle Blomkvist on rikoksia ratkova teinipoika pikkukaupungista.

Ronja, Ryövärintytär on fantasiakirja tytöstä, joka elää linnassa keskellä satumetsää isänsä ja muiden ryövärien kanssa.

Saariston lapset kertoo Melkerssonin sisarusten lomasta saaristossa.

Veljeni Leijonamieli on fantasiakirja, joka käsittelee myös kuolemaa

Katto-Kassinen on itsekeskeinen satuhahmo, yksinäisen Pikkuveljen mielikuvitusystävä

Lotta on tavallisen perheen nuorin lapsi, jonka arjessa on monia kommelluksia.

Rasmus on orpopoika, joka saa perheen.

Melukylän lapset kertoo pienen kylän lapsista Etelä-Ruotsissa vuosisadan alkupuolella.

(Lähde: Wikipedia)

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 5 vrk 8 h 51 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

5 € Sulkeutuu 5 vrk 8 h 51 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.