Apu lehti Nro 51--52/1994 (5.12)
Kuvaus
112 sivua
Uusin silmin. Kaksi Johannaa, Kiisa-Maria ja Matias näkevät joulun ensimmäistä kertaa. Tutut äidit ja isät kertovat tunnelmistaan valmistaessaan juhlaa esikoiselleen.
Koti Turun linnassa. Vahtimestari Merja Henrikssonin työsuhdeasunto on vuosisataisten muurien sisällä.
Renny ja Geena Maltalla.
Vesku puolimatkassa. Tammikuussa 50 vuotta täyttävä Vesa-Matti Loiri sanoo kulkeneensa tietoisesti veitsen terällä, kaauhun tasapainossa.
Etu-aika alkaa. Mikä muuttuu vuodenvaihteessa, kun uudet direktiivit ohjailevat härmäläisten elämänmenoa.
Sukutilan joulu. Kymmenes polvi viettää perinteistä juhlaa outokumpulaisessa Heippolan talossa.
Tällä viikolla. Barbiseimiä rakennetaan ympäri vuoden. Ihannekuusien mitat. Varpunenko joululinnuksi? Lopultakin rauha Jerusalemissa. Ehkä ET ottaakin yhteyttä neutrinoilla. Isyyspakkauksen avulla voi keittää ja laulaa. Kiittämisen vaikeus. Filmivuoosi 1994: Tom Hanksin tolvana kiilaa ykköseksi.
Heistä puhutaan. Enduromestari Kari Tiaisen hienon vuoden päättää perhejoulu. Johnny Francis pyrkii pinnalle laulajana. John Kennedy Jr. tuotti suvulleen pettymyksen. Jean Clude Van Damm erosi jälleeen.
Michael Jacksonin ja Lisa Marie Presleyn outo liitto jo karilla. Naisten saartama Ronn Moss. Lilli Paasikivi ja Tapani Kansa laulavat joulua. Seinäjoella valmistaudutaan Rocky Horror Show´n. Kotkassa Albatrossi ja Heiskanen vetää yhä. Missit palaavat messuhalliin. Anna Hanski vei tyttärensä keikalle Jäähalliin. Jonna Tervomaa haluaa tosissaan laulajaksi. Vera Jordanova esittelee valkoista muotia uudenvuodenjuhliin.
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.