Apu lehti Nro 40/1981 (21.3)
Kuvaus
120 sivua
Metsurien maailmanmestari on tänä vuonna suomenniemeläinen Hannu Kilkki.
Viikon kuvat.
Pääkirjoitus ja Itse asiasta kuultuna.
Jyväskylä-ilmiö avasi tehtaan portit sopuisalle mielenosoitukselle.
Julio Iglesias on iskelmätaivaan kumin kansainvälinen tähti.
Södertäljen pirtudraama. Tyttären kuolema on kova hinta raittiudesta. Murtunut suomalaisisä kerrtoo.
Partiolaiset mittelivät taitojaan Pohjois-Karjalan maisemissa.
Puolueiden kannatus syyskuussa. Avun tutkimus kertoo, että demareilla menee nyt hyvin.
Lahden kaupungintalo oli joutua tulen saaliiksi jo kolmannen kerran.
Pelastusvaijeri tuo loukkuun joutuneen turvallisesti alas maanpinnalle.
Kortteja ja tervehdyksiä sairaslomalla olevalle tasavallan päämiehelle.
Sotainvalidi syömälakossa. Helsinkilläinen Kalevi Uronoja on valmis vaikka kuolemaan veteraanien asian puolesta.
Valokuvauskilpailu. Elämän alku on ratkennut. Esittelemme kilpailun hellyttävät ja hauskat voittajakuvat.
Tallinnan muoti teki maihinnousun Suomeen.
Kaunis Suomi: Oravin salmi.
Tallinnan muoti teki maihinnousun Suomeen.
Kaunis Suomi: Oravin salmi.
Prinsessa Anne palasi ratsastusradoille epäonnen myötä.
Yleislääkäri.
Utsjoella on sähköistä: Voimala puuhataan Tenon vesistöön.
Arto Paasilinna pakinoi.
Disneyn tarinoita.
Aputeekki.
Aavikkoleijona. Ken Follettin vakoilujännärin 3. jakso.
Kolmoskanava
Auliksen (Rytkönen) sorjat tyttäret, Ihmisen kaunis ahdistus, Sapatti jatkuu (Heikki Kinnunen), Väsynyt Satu (Pentikäinen), Filmikouluun (Heli Kokkola), Veli Tuomakselle (Virenit), Tamara (Lund) kuninkaallisissa, T.Kansa Kaivohuoneella, Kimmo (Saaristo) tuulispää.
Ulkomaiden juorut.
Sivut 49-50 puuttuu (lääkärikortit) ja 99-100
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.