Kuvaus

Huuto-/ostohinta  y h d e s t ä  kirjasta.

Kohteen sulkeuduttua ilmoita valintasi!

 

1. Hanno Herzler: NÄKYMÄTÖN VIHOLLINEN. Suom. Terhi Hakala. 2000 Aika. 130-sivuinen nidottu kirja, ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

 Näkymätön vihollinen (2000; B(l)itze und ein Donner: Der unsichtbare Feind 1997) on Hanno Herzlerin ensimmäinen suomennettu teos. Mitä Wannenbergin kemiantehtaalla tapahtuu? Miksi salaperäinen tauti leviää naapuruston lapsiin? Bitzin perheen nuoret, Stefan (15), Kathrin (13), Carmen (12) ja Alexander (10), ryhtyvät selvittämään tapausta apunaan uskollinen Donner-koira ja pikkuveli Benjamin (5 kk). Carmen miettii samalla, miten suhtautuisi luokkatoveriinsa Andreaan, joka käyttäytyy nyreästi, haisee pahalle ja on kaiken lisäksi vielä ylipainoinenkin. Ehtiikö Andrea kuolla ennen kuin salaisuus paljastuu?

Hanno Herzler (oik. Johannes Herzler, s. 1961 Langenau) on saksalainen radiotoimittaja, -ohjaaja ja –tuottaja sekä retoriikka- ja persoonallisuuskouluttaja. Hän on myös teologian maisteri ja on toiminut pappina ja kristillisen aikakauslehden ja radiokanavan toimittajana. Hän on kirjoittanut 75 kuunnelmaa radiolle ja äänikirjoiksi. Esikoisteoksensa Ich brauch dich und du brauchst mich (1996) lisäksi Hanno Herzler on julkaissut nuorten rikosromaanin B(l)itze und ein Donner: Der unsichtbare Feind (1997; suom. Näkymätön vihollinen 2000) ja lastenkirjat Andy Latte: Ein dramatisches Finale (2010) ja Andy Latte: Jagd auf den Pokal (2012).

 

2. Alfred Hitchcock. 3 ETSIVÄÄ JA KULTAINEN VYÖ. 1983 Gummerus (4. painos). 156-sivuinen nidottu kirja, lukematon, kannen reunoissa vähän kulumaa, muuten ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

3 etsivää ja kultainen vyö (1973; The Three Investigators of the Vanishing Treasure in the Mystery of the Vanishing Treasure – with an acknowledgement to Robert Arthur 1966) on kolme etsivää sarjan 4:s suomennettu kirja. Kaikki alkoi satumaisen jalokivivyön ryöstöstä. Kolme etsivää sattui näet juuri olemaan museossa kun se vietiin, oli lastenpäivä. He eivät saaneet tehtäväkseen kuitenkaan tämän jutun selvittämistä, vaan paljon kummallisemman. Erästä vanhaa neitiä hätyyttelivät menninkäiset, aivan oikeat, vihreänuttuiset, saduista tutut. Erona oli vain että nämä eivät olleet lainkaan hyvänssuopia. Etsivien tutkiessa juttua paljastui lopulta yhteys ryöstön ja menninkäisten välillä. Ja se oli todella yllättävä.

3 etsivää on yhdysvaltalainen nuorten dekkarikirjasarja, joka alun perin julkaistiin englanninkielisellä nimellä "Alfred Hitchcock and the Three Investigators". Sen loi Robert Arthur, joka käytti tunnetun elokuvaohjaajan nimeä sarjan markkinoinnissa. Kirjojen kolme etsivää ovat Jupiter Jones, Pete Crenshaw ja Robert Andrews. Jupiter "Jupe" Jones on etsivätoimiston johtaja, kyltymättömän utelias elektroniikkanörtti joka hoitaa myös ajattelupuolen. Pete Crenshaw on toimiston autovastaava, joka harrastaa judoa ja karatea. Hän on etsivätoimiston urheilullisin heppu. Robert "Bob" Andrews työskentelee Rokki-Plussalla ja vastaa kirjanpidosta ja tykkää tytöistä.

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 103 vrk 18 h 28 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

4 € Sulkeutuu 103 vrk 18 h 28 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.